Se tulee vastaan jälleen,
tuo tunne, tuttu niin,
joka omin päin
nyt kuljettaa minua.
Ja niin hyppelee sydämeni
kuin latuska kivi veden kalvolla.
Ja jokainen maininki
vie vain etäämmälle.
Vajoankohan
alas, pohjaan mutaiseen.
Vaikka purjehdinkin
rantaan valkohiekkaiseen.
Tunnen sateen,
ja tuulien vaihtuvan.
Enää ei tarvitse minun
pärjätä yksin.
Mutta olisitko yksin,
kun lapsesi ikävöi äitiään.
Ja huomaathan jälkeni,
rannalla valkohiekkaisella.
Vajoankohan
alas, pohjaan mutaiseen.
Vaikka purjehdinkin
rantaan valkohiekkaiseen.
Emmylou Harris – Shores of white
sand
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti