maanantai 1. huhtikuuta 2013

jälkeeni ei jää mitään epäselvää



Kuuletko elämän ääniä

kohinassa joen

suhinassa tuulen.

Siinä kaikki mitä haluan sanoa

kaikki .




Tämä runo tuli mieleeni, kun YLE lähetti dokumentin Nils-Aslak Valkeapäästä (Areena). 


Häneen liittyy pieni omakohtainen muisto. Olimme 90-luvun alussa menossa vaeltamaan Haltille. Taksissa Kilpisjärvelle oli mukana vanhempi lappilainen pariskunta ja Nils-Aslak Valkeapää. Kävi ilmi, että hän oli tulossa kaukaa, taisi olla Japanista asti. Oli väsyneen mutta tyytyväisen oloinen. Taksi pysähtyi puolessa välissä, Pätikössä, lähellä Kaaresuvantoa. Siinä Valkeapää jäi pois kyydistä ja suunnisti kohden vihreäksi maalattua taloa, joen varrella. 

– Siellä se Ailu asuu. – Yksin. Sanoi pariskunnan nainen. 

Siellä, ystäviensä talitinttien ja joutsenten kanssa.



Ps. Valkeapää kai asui jo tuolloin Norjassa, Pätikössä oli hänen synnyintalonsa.






oksia