laskiaisesta pääsiäiseen
Nimitys laskiainen on johdos verbistä laskea.
Kyseessä on siis joko päivä, jolloin on alettu laskea paastopäiviä, tai jolloin
on laskettu (eli päästetty) paasto alkamaan. Joskus on esitetty myös, että
laskiaisen taustalla olisi ajatus paastoon laskeutumisesta, toisin sanoen
paastoamisen aloittamisesta. Neljänkymmenen arkipäivän kuluttua
laskiaistiistaista vietettävä pääsiäinen on todennäköisesti
saanut nimensä verbistä päästä, päästä paastosta.
Pääsiäis- eli piinaviikon päivilläkin on omat nimityksensä:malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai,pitkäperjantai, lankalauantai ja sukkasunnuntai.
Yleisimmin tunnettuja näistä ovat tietysti kiirastorstai ja pitkäperjantai.
- Kiirastorstai on oikeastaan
’puhdistustorstai’, ja nimi johtuu Raamatun tapahtumasta, jonka mukaan
Jeesus pesi opetuslastensa jalat viimeisenä torstainaan. Suomen kansa
tosin käsitti kiiranpihapiirissä eläväksi pahansuovaksi
olennoksi, jonka karkottaminen sai paikoin lähes leikin luonteen.
- Häntätorstai esiintyy kiirastorstain synonyyminä
Sievissä, Haapajärvellä ja Nivalassa. Silloin leikattiin lehmien
häntäjouhet lyhyemmiksi. Nimitys johtunee väärin tulkitusta
ruotsalaismurteen sanasta.
- Lankalauantai-sana on sekin syntynyt
kansanetymologisesti. Pitkäperjantain ruotsalaisvastineen långa ’pitkä’
on yhdistettylanka-sanaan.
Anneli Hänninen/ Kotus
Olipa kiva tietää noista nimitysten taustoista. Hauska varsinkin tuo lankalauantain tausta. Hyvää pääsiäistä sinulle.
VastaaPoistaVannoutuneena villasukkien ystävänä ja neulojana minua viehätti sukkasunnuntainimitys.
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä.
VastaaPoista