lauantai 31. elokuuta 2013
perjantai 30. elokuuta 2013
torstai 29. elokuuta 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
tiistai 27. elokuuta 2013
maanantai 26. elokuuta 2013
sunnuntai 25. elokuuta 2013
lauantai 24. elokuuta 2013
perjantai 23. elokuuta 2013
torstai 22. elokuuta 2013
keskiviikko 21. elokuuta 2013
tiistai 20. elokuuta 2013
maanantai 19. elokuuta 2013
sunnuntai 18. elokuuta 2013
lauantai 17. elokuuta 2013
perjantai 16. elokuuta 2013
torstai 15. elokuuta 2013
keskiviikko 14. elokuuta 2013
tiistai 13. elokuuta 2013
Lähden seuraavalla lennolla / Leaving on a Jet Plane
Kaikki laukkuni on pakattu, valmis olen lähtemään.
Seison
ovellasi, että hyvästellä sinut saisin.
En tahtoisi
herättää sinua tähän,
mutta aamu sarastaa,
on jo aikainen,
ja tööttää tuolla
taksikin.
Oloni on niin orpo, että kuolla voisin.
Joten hymyile
minulle, suukko anna,
lupaathan
minulle, että jaksat odottaa.
Purista
minua niin lujaa kuin koskaan.
Olenhan
lähdössä seuraavalla lennolla,
enkä tiedä,
milloin tulen takaisin.
Voi kulta,
niin ikävä on lähteä.
Niin monta
kertaa olen tuonut sinulle pettymyksiä,
niin monta
kertaa hämännyt.
Uskothan, etteivät ne ole mitään.
Minne
menenkin, ajattelen sinua,
minkä laulun
laulankaan, laulan sen sinulle.
Kun palaan, on vihkisormus mukanain.
Joten
hymyile minulle, suukko anna,
lupaathan
minulle, että jaksat odottaa.
Purista
minua niin lujaa kuin koskaan.
Olenhan
lähdössä seuraavalla lennolla,
enkä tiedä,
milloin tulen takaisin.
Voi kulta, niin ikävä on lähteä.
Nyt on
tullut eron aika,
vielä kerran
mielin suudella sinua.
Sulje vain silmäsi,
ja olen poissa.
Kuvittele
tulevaa,
kun en joudu
yksin lähtemään,
ajasta, kun ei
tarvitse sanoa:
Hymyile minulle, suukko anna,
lupaathan
minulle, että jaksat odottaa.
Purista
minua niin lujaa kuin koskaan.
Olenhan lähdössä
seuraavalla lennolla,
enkä tiedä,
milloin tulen takaisin.
Voi kulta,
niin ikävä on lähteä.
Olenhan lähdössä
seuraavalla lennolla,
enkä tiedä,
milloin tulen takaisin.
Voi kulta,
niin ikävä on lähteä.
John Denver (1971): Leaving on a Jet Plane
http://www.youtube.com/watch?v=yPCI7D-lWNk
maanantai 12. elokuuta 2013
sunnuntai 11. elokuuta 2013
lauantai 10. elokuuta 2013
Täytät minut/ Annie's Song
kuin yö
metsässä,
kuin vuoret
keväällä,
kuin kävely sateessa,
kuin myrsky
erämaassa,
kuin huokaava
meri.
Täytät
aistini.
Tule, ja
täytä minut jälleen.
Tule, salli minun
rakastaa sinua.
Anna minun ojentaa
elämäni sinulle,
anna minun hukkua iloosi,
anna minun
kuolla sylissäsi,
anna minun tulla
viereesi,
anna minun
elää ikuisesti kanssasi.
Tule, salli minun
rakastaa sinua.
Tule, rakasta
minua jälleen.
Täytät
aistini,
kuin yö
metsässä,
kuin vuoret
keväällä,
kuin kävely
sateessa,
kuin myrsky
erämaassa,
kuin
huokaava meri.
Täytät
aistini.
Tule, ja
täytä minut jälleen.
John Denver
(1974) - Annie's Song
http://www.youtube.com/watch?v=RNOTF-znQyw
perjantai 9. elokuuta 2013
torstai 8. elokuuta 2013
keskiviikko 7. elokuuta 2013
tiistai 6. elokuuta 2013
maanantai 5. elokuuta 2013
sunnuntai 4. elokuuta 2013
lauantai 3. elokuuta 2013
perjantai 2. elokuuta 2013
torstai 1. elokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)