sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
lauantai 30. maaliskuuta 2013
perjantai 29. maaliskuuta 2013
laskiaisesta pääsiäiseen
Nimitys laskiainen on johdos verbistä laskea. Kyseessä on siis joko päivä, jolloin on alettu laskea paastopäiviä, tai jolloin on laskettu (eli päästetty) paasto alkamaan. Joskus on esitetty myös, että laskiaisen taustalla olisi ajatus paastoon laskeutumisesta, toisin sanoen paastoamisen aloittamisesta. Neljänkymmenen arkipäivän kuluttua laskiaistiistaista vietettävä pääsiäinen on todennäköisesti saanut nimensä verbistä päästä, päästä paastosta.
Pääsiäis- eli piinaviikon päivilläkin on omat nimityksensä:malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai,pitkäperjantai, lankalauantai ja sukkasunnuntai.
Yleisimmin tunnettuja näistä ovat tietysti kiirastorstai ja pitkäperjantai.
- Kiirastorstai on oikeastaan
’puhdistustorstai’, ja nimi johtuu Raamatun tapahtumasta, jonka mukaan
Jeesus pesi opetuslastensa jalat viimeisenä torstainaan. Suomen kansa
tosin käsitti kiiranpihapiirissä eläväksi pahansuovaksi
olennoksi, jonka karkottaminen sai paikoin lähes leikin luonteen.
- Häntätorstai esiintyy kiirastorstain synonyyminä
Sievissä, Haapajärvellä ja Nivalassa. Silloin leikattiin lehmien
häntäjouhet lyhyemmiksi. Nimitys johtunee väärin tulkitusta
ruotsalaismurteen sanasta.
- Lankalauantai-sana on sekin syntynyt
kansanetymologisesti. Pitkäperjantain ruotsalaisvastineen långa ’pitkä’
on yhdistettylanka-sanaan.
Anneli Hänninen/ Kotus
torstai 28. maaliskuuta 2013
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
tiistai 26. maaliskuuta 2013
maanantai 25. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
lauantai 23. maaliskuuta 2013
perjantai 22. maaliskuuta 2013
torstai 21. maaliskuuta 2013
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
tiistai 19. maaliskuuta 2013
maanantai 18. maaliskuuta 2013
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
lauantai 16. maaliskuuta 2013
perjantai 15. maaliskuuta 2013
torstai 14. maaliskuuta 2013
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
tiistai 12. maaliskuuta 2013
maanantai 11. maaliskuuta 2013
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Uneksin unelmani/ Dreamin' my dreams
Toivon, etten erehtyisi enää,
jospa olisin oppinut tällä kertaa.
Jospa löytäisin kaipaamani,
aivan oman näköiseni.
Kerran vielä pääsen sinusta yli,
ja näen kaiken kirkkaasti.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
Mutta en anna sen muuttaa itseäni,
sillä uskon rakkauteen.
Kaiken sen teille tuhlaan,
jospa olisin oppinut tällä kertaa.
Jospa löytäisin kaipaamani,
aivan oman näköiseni.
Kerran vielä pääsen sinusta yli,
ja näen kaiken kirkkaasti.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
Mutta en anna sen muuttaa itseäni,
sillä uskon rakkauteen.
Kaiken sen teille tuhlaan,
kalliit ystäväni.
Kerran vielä pääsen sinusta yli,
ja näen kaiken kirkkaasti.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
La, la, la, la, la, la, la, la.
La, la, la la, la, la.
La, la, la, la, la, la, la, la, la.
La, la, la la, la. la.
Kerran vielä pääsen sinusta yli,
ja näen kaiken kirkkaasti.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
Kerran vielä pääsen sinusta yli,
ja näen kaiken kirkkaasti.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
La, la, la, la, la, la, la, la.
La, la, la la, la, la.
La, la, la, la, la, la, la, la, la.
La, la, la la, la. la.
Kerran vielä pääsen sinusta yli,
ja näen kaiken kirkkaasti.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
Mutta jään kaipaamaan
uneksia unelmani
kanssasi.
Marianne Faithfull
-- Dreamin' my dreams
http://www.youtube.com/watch?v=gXIzMWzQhxo
lauantai 9. maaliskuuta 2013
perjantai 8. maaliskuuta 2013
torstai 7. maaliskuuta 2013
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
tiistai 5. maaliskuuta 2013
maanantai 4. maaliskuuta 2013
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
lauantai 2. maaliskuuta 2013
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)